Yesterday we walked along a narrow path, right by the sea, accompanied by the majestic sound of crashing waves. How I love living close to the sea, and autumn time. I leafed through some books and three poppies came flying out, keepsakes from a holiday a few years back in the most amazing of places. Lingering summer memories are making way for thoughts of something new.
Eilen kävelimme Tarvaspäähän, meren kohina sai pikkusillan heilumaan. Samaisen puusillan muistelen pienenä tunkeneen uniini - olen varma, että silloin siinä oli vain yksi laita, josta pitää kiinni. Kirjan välistä tipahti unohtamani litistyneet unikonkukkaset, kesämuistoja muutaman vuoden takaa ihmeellisen ihanasta paikasta. Hyppysissä Carpelanin Kesän varjot, jälleen kerran jään maistelemaan jokaista sanaansa, tilojen ja tunnelmien tallentamisen taitoaan, rivien välistä huokuvaa elämänviisautta - nöyrää, alleviivaamatonta.
P.S. Thank you for every single comment to the last few posts, haven't forgotten, will be back.
0 comments:
Post a Comment